tiistai, 26. toukokuu 2015

Espanjan rannikolta Britteihin ja Afrikkaan

043.jpg

Siinähän tuo sojottaa, Gibraltarin kivi. Ja minä siellä huipulla. Kieltämättä pieni kulttuurishokki oli astua rajan yli Espanjasta, kun huomasin yhtäkkiä olevani Briteissä. Aiemmin tällä matkallani juuri kukaan kohtaamistani ihmisistä ei osannut puhua englantia, nyt yhtäkkiä kaikki puhe ympärilläni oli pelkkää brittienglantia. Turistitkin olivat englantilaisia. Ympärilläni näkyi punaista puhelinkoppia, palopostia ja kaksikerroksista bussia. Kaikkialla oli niin klassista Britanniaa, että olen aivan varma olleeni keskellä jotain suurta vitsiä. Toivuttuani alkushokista aloitin matkani kohti Gibraltarin kuuluisaa kiveä. Olin tullut apinametsälle!

Tämä tyyppi käveli minua vastaan heti kun olin poistunut funikulaarista. Pelkäsin sitä aluksi hieman, tuota mummokoiran kokoista tuimailmeistä puunhalaajaa.

052.jpg

Korvanrapsuttaja-apina halusi viedä minun kamerani. Se sai kiinni kameran hihnasta, mutta minä voitin köydenvedon ja pikkukaveri melkein lensi syliini siinä mellakassa.

055.jpg

Ylpeät vanhemmat tulivat esittelemään uusinta miniapinaansa.

065.jpg

Päiväretki Gibraltarille riitti aivan loistavasti, joten jatkoin seuraavana päivänä matkaani Tarifalle, johon meni bussilla körötellen aikaa noin tunnin verran. Rakastuin tuohon pikkukaupunkiin välittömästi. Tarifa on paikka, jossa on ihmisen hyvä olla. 

083.jpg

093.jpg

113.jpg

Viivyin kaupungissa yhteensä neljä yötä, enkä olisi malttanut kyllä sieltä mihinkään lähteäkään, enää ikinä. En edes tehnyt mitään erikoista kolmeen päivään, kunhan tepsuttelin ympäriinsä ja välillä löhöilin. Sellainen ei ole ollenkaan tapaistani. Totuushan kuitenkin oli, että matkan oli jatkuttava, joten vielä ennen Tarifasta lähtöäni ostin satamasta meno-paluulipun lautalla Marokon Tangeriin, jossa vietin yhden päivän.

Minua jännitti aivan älyttömästi ajatus Marokosta, en tiedä miksi. Kieltämättä aina uudet paikat ja tilanteet jännittävät jonkin verran, mutta tällä kertaa ajatus tuntemattomasta kulttuurista kutitti vatsassa niin paljon, että huomasin miettiväni tekosyytä olla lähtemättä koko lautan kyytiin. Kyllä se ihmismieli on jännä. Tiesin, että minua harmittaisi aivan tuhottomasti jos jänistäisin, joten eipä siinä jäänyt vaihtoehtoja kuin hypätä veneen kyytiin ja katsoa miltä siellä pohjois-Afrikassa näyttää. 

Istuessani laivan kyydissä havaitsin, että joitakin hippejä ja reppuselkäisiä tyyppejä alkoi muodostaa jonoa jonnekin lautan perälle passit käsissään. Ja koska olen tunnollinen suomalainen hipinretale, tuli sellainen olo, että minäkin haluan jonottaa. Se olikin järkevä päähänpisto, sillä passit leimattiin jo siellä lautalla. 

Tangerin vanhakaupunki oli valloittava. Pyörin tuntikausia pikkukaduilla - älkää nyt kertoko äidille, mutta välillä täysin eksyksissä - ja seurailin paikallisten kaupustelijoiden toimia. Toki länsimaalainen nainen on siellä eksoottinen näky, koska he ovat tottuneet näkemään paikalliset naiset kaavuissaan ja huiveissaan. Hetken aikaa siis otti tottua siihen, että sain jatkuvasti miespuolisten ihmisten jakamattoman huomion. Onneksi oli vain parisenkymmentä astetta lämmintä, joten en tukehtunut siihen vaatemäärään jonka olin laittanut päälleni ollakseni soveliaasti pukeutunut maan tapojen mukaisesti. Tässä paikallinen rouva lapsensa kanssa:

135.jpg

Ehdin käydä vielä modernin kaupungin puolellakin, ja rannalla tuli vastaan kameleita!

144.jpg

Päivä Tangerissa oli aivan mahtava, ei harmita edes vaikka lauttaliput olivatkin aivan ryöstöhintaiset. Jo pimeän tultua palasin takaisin lautalle ja ihmettelin, miksi laiturilla juoksenteli poliiseja sekä useita poliisikoiria. Poliisit osoittelivat laiturin viereen veteen taskulampuillaan ja ajattelin ensin, että sinne on ehkä joku pudonnut. Sitten muistin lukeneeni jostakin, että koska Tangerin ja Tarifan välillä on matkaa vain 14 kilometriä, on se paljon käytetty laittoman maahanmuuton kulkureitti. Poliisit siis olivat koirineen vain varmistamassa, ettei lautan kyytiin pääse ketään ylimääräisiä. Laivamme liikahdettua laiturista vain muutamia metrejä huomasinkin, että pienen matkan päässä meressä huuteli ja heiluttelikin joku ukkeli. Ilmeisesti hälle olisi pitänyt joku köysi heittää, harmi ettei sattunut olemaan sellaista taskussa.

Katselin kannella matkatessamme kohti Tarifaa, kuinka Tangerin kaupungin valot piirsivät pimeyteen pitkän mutkikkaan juovan ja ajattelin, että näen edessäni Afrikan reunan.

 

 

keskiviikko, 20. toukokuu 2015

Harhoja ja palikka-espanjaa Malagassa

Pääsin pitkästä aikaa pienelle retkelle, kun sattui tähän toukokuulle sellainen mukava työttömyysjakso. Varasin Ryanairilta lennot Tampereelta Malagaan, josta tarkoitus oli jatkaa mahdollisimman nopeasti johonkin tuntemattomaan suuntaan. Sattuikin sitten niin, että edellisenä iltana ennen matkaanlähtöä minulle alkoi nousta kuume ja kurkkukin varoitteli tulehduksesta. Minähän sitten päätin, että tauti lähtee buranalla sekä tahdonvoimalla; sillä tavalla se ainakin sesongin aikana töissä lähtee.

Malagan lentoasemalla huomasin kyllä itsessäni pientä havainnointikyvyn hitautta. Siinä seisoskelin pihassa ja tuijottelin eteeni bussipysäkille miettien hartaasti, mistä mahtaa lähteä juna kohti kaupungin keskustaa. En edes tiedä kauanko siinä patsastelin, ennen kuin tajusin siirtää katsettani noin kymmenen senttiä vasemmalle. Siinä heti nenäni edessä tönötti noin neliömetrin kokoinen kyltti, jossa luki "Train, Tren" ja siinä oli myös junan kuva sekä noin minun käteni kokoinen nuoli vasemmalle. Tästä päättelin, että olisi järkevää seurata tuota nuolta. Onneksi noita kylttejä oli noin viiden metrin välein, joten en päässyt eksymään tuolla lähes tyhjällä pihamaalla...

Pääsin kuin pääsinkin keskustaan, jossa aivan uskomattomalla vaistolla löysin hostellilleni, vaikka olinkin unohtanut kuumepäissäni ladata puhelimeeni Malagan kartan. Ilmeisesti edellisistä reissuistani on ollut jotain hyötyä. Sittenpä alkoikin meikäläisen voimat olla lopussa. Jotain oli kuitenkin syötävä, joten kävelin kulman takana sijaitsevaan ravintolaan, jossa ilokseni osasin tilata espanjaksi oluen ja hieman juustoa. Tämän jälkeen retkahdin sänkyyni, noin kahdeksalta illalla, ja siitäpä alkoikin sellaiset kuumehoureet ettei mitään järkeä. Näin näkyjä, kuulin harhoja, koitin nousta juomaan vettä mutten pystynyt, koska näin samaan aikaan jotain unentapaista. Jossain kohtaa sain repäistyä itseni sen verran hereille, että hörppäsin suullisen vettä, ja huomasin kurkkuni olevan niin tulessa etten meinannut saada sitä nieltyä. Pakotin särkylääkkeen alas kurkusta ja vetäydyin kahden viltin alle palelemaan, vaikka huoneessa oli vielä siihen aikaan illasta 27 astetta lämmintä.

Aamulla keräilin itseni suihkuun ja katsottuani peiliin tajusin, että on lähdettävä lääkäriin. Koko kaulani oli aivan turvonnut. Tuo hetki oli ainoa kerta ikinä, kun reissuillani olisin toivonut olevani jollakin Tjäreborgin seuramatkalla, jossa opas hoitaisi minut sairaalaan. Onneksi hostellin työntekijä ja eräs huonetoverini auttoivat minua parhaansa mukaan, jotta löytäisin sellaisen sairaalan, johon turistit voivat mennä näyttäen Eurooppalaista versiota Kela-kortista. Itseasiassa tuo ystävällinen kämppikseni Carmen sattui tuntemaan jonkun kyseisen sairaalan lääkäreistä, ja soitti sinne pyytääkseen, että minut ohjattaisiin sellaisen lääkärin luo, joka puhuisi edes pikkuisen englantia. Välihuomautuksena, jos joku tarvitsee joskus lääkäriä Malagassa, kyseisen sairaalan nimi on Hospital Civil.

Pari kyyneltä taisi tipahtaa aurinkolasieni alta, kun raahauduin 30 asteen helteessä tuon viidentoista minuutin matkan sairaalaan. Neuvonnassa tietenkin vastaus kysymykseeni "Puhutteko englantia?", oli tiukka ei. Tämä ei minua lannistanut, sillä pystyin kyllä säälittävällä palikka-espanjallani sekä elekielellä selviämään tilanteesta, olinhan kuitenkin kaksi vuotta sitten opiskellut kieltä kokonaisen kuukauden!

Pääsin myös todella nopeasti hoitajan luokse, jonka vastaus samaan kielikysymykseeni oli vielä astetta tiukempi ei. Kyseinen täti oli myös päättänyt, että jos hän tavaa minulle hitaasti omaa kieltään kuin jollekin jälkeenjääneelle lapselle, niin tilanteesta selvitään. Yllättävää kyllä, huomasin ymmärtäväni todella paljon, vaikkakin tuntui että hoitaja puhui silti hieman liian nopeasti. Ongelmana oli vain se, että oma sanastoni ei ihan ole sairauskertomusten tasolla, lähinnä osaan sanoa esimerkiksi "haarukka", "kananmuna", "työvoimatoimisto" tai "minulla on nälkä". Paikalle oli siis pakko saada joku, jolle pystyin selittämään englannin-espanjan-elekielellä asiani.

Odotellessani lääkäriä odotussalissa, tuijottelin avonaisen ikkunan takana tönöttävää appelsiinipuuta. Se oli jotenkin onnellinen hetki ja tajusin, että juuri tällaisista retkipäivistä jää eniten muistoja muisteltavaksi. Lääkärin kanssa kaikki meni aivan hienosti, puhuimme jotain älytöntä sekakieltä, jonka tuloksena ymmärsimme toisiamme varsin hyvin. Lääkäri paukautti minulle NELJÄ eri lääkekuuria ja löi vielä jonkun piikin ahteriini. Se olikin mieletöntä ainetta se! Kun pääsin takaisin hostellille, olin aivan uusi ihminen. Hostellin työntekijäkin valitti nähtyään minut, että kun hänellä oli katkennut ranne Hollannissa, hän oli vain saanut pelkkiä särkylääkkeitä, ja oli nyt pahoillaan ettei se ollut katkennut Espanjassa, kun olisi kerran ollut kunnon lääkkeitä tarjolla. Minulle palasi ruokahalukin saman tien, ja söinkin kuin hevonen pitkin päivää, mitä nyt lepäämiseltäni ehdin.

Tänä aamuna heräsin virtaa täynnä. Forecan mukaan piti olla ukkosta ja tuulta, joten olin valmistautunut pysyttelemään sisätiloissa, mutta koska sattuikin taas olemaan +30 astetta ja pelkkää aurinkoa, niin minä lähdin kaupungille kiertelemään. Taisinkin sitten kiertää koko kaupungin keskusta-alueen. Ja ehkä myös pari lähiötä. Tulin myös siihen tulokseen, että tämä kaupunki on nyt nähty. En löytänyt itselleni mitään erityisen kiinnostavaa tästä kohteesta, tylsistyisin täällä varmastikin neljässä päivässä. Joten huomenna lähden etenemään bussilla sellaiseen sanahirviökaupunkiin kuin La Linea de la Concepcion. Kaupunki sijaitsee ihan tuossa Gibraltarin vierustoilla. Voipi olla, että huomenna näen apinoita!

 

 

sunnuntai, 26. lokakuu 2014

Retki kuvina

Tässäpä pitkä liuta kuvia matkaltani.

Budapestin hautuumaalta. Yksi lukuisista, upeista mausoleumeista. 

021-normal.jpg


Poika Tonavan varrella. 

069-normal.jpg


Pari kuvaa Novi Sadin keskustasta. 

097-normal.jpg


102-normal.jpg


Kävin myös Novi Sadin vanhassa kaupungissa. 

109-normal.jpg


150-normal.jpg


Räpsäisyjä linnoitukselta. Ensimmäisessä vanha kaupunki ylhäältä päin, toisessa kuvassa moderni puolisko kaupungista. 

124-normal.jpg


141-normal.jpg


Edellisessä kuvassa on silta, joka yhdistää uuden ja vanhan kaupungin. Sitä ylittäessäni nappasin kuvan myös itse linnoituksesta. 

157-normal.jpg


Seuraava kohteeni oli Belgrad. Tässä muutama kuva kaduilta. 

166-normal.jpg


261-normal.jpg


003-normal.jpg


Kalemegdanin kukkulalla sijaitsee valtava puistoalue sekä mahtavan kokoinen, erittäin hyväkuntoisena säilynyt linnoitus. Puistoalue tuntuu olevan myös paikallisten kovassa käytössä. Linnoituksen alueella on muutenkin vaikka minkälaista toimintaa; muurien suojista löytyy mm. pallokenttiä, dinosaurus-puisto sekä sotamuseo. Muureilla on myös näytteillä melkoinen kavalkadi erikokoisia ja -näköisiä tykkejä, tankkeja sekä pommeja.

201-normal.jpg


189-normal.jpg


221-normal.jpg


Linnoituksen korkeilta muureilta avautuu komeat näköalat. Tässä Sava-joen ja Tonavan yhtymäkohta. Savasta näkyy vain pieni osa tuossa vasemmalla, ja ylhäältä oikealle kaartava joki on Tonava. Tuon pienen saaren nimi on Small War Island. Oikean puolen metsikkö on Great War Island, ja vasemmalla puolella näkyy palanen modernia Belgradia, johon on rakennettu muun muassa kauppakeskuksia  

213-normal.jpg


Käväisin myös Belgradin Pispalassa, eli boheemikorttelissa. Siellä arkkitehtuuri oli värikästä ja poikkesi suuresti muista kaupungin kaduista. 

233-normal.jpg


234-normal.jpg


236-normal.jpg


Vierailin myös Nikola Tesla-nimisen herran kunniaksi pystytetyssä museossa. Tesla on kiistämättä yksi nykyhistorian tärkeimmistä fyysikoista ja keksijöistä. Elinaikanaan hän ehti patentoida 300 keksintöä, jotka liittyivät enemmän tai vähemmän nykyaikaiseen sähköenergian jakeluun. Hän on myös yksi alkeellisen radiotekniikan kehittäjistä. Itse en aiheesta kovinkaan paljoa ymmärrä, mutta sen pystyin tajuamaan mitä omin silmin näin. Tässä ensimmäisessä (turistilauman vuoksi surkeassa) kuvassa etummaisena seisovat ihmiset pitävät käsissään loisteputkilamppuja joihin syttyy langattomasti valo, kun tuo järkyttävän kokoinen masiina laitetaan käyntiin. Hienot efektit myös näkyi tuolla vekottimen yläosassa. 

243-normal.jpg


Tässä myös kuva laitteesta, jonka moottorin Tesla sai käyntiin niin sanotulla kaukosäätimellä. Kun herra esitteli keksintöään, ihmiset luulivat ensin, että Tesla käyttää jonkinlaisia naruja sen käynnistämiseen. Kun hän todisti, ettei vippaskonsteja ollut käytetty, häntä alettiin syytellä noituudesta. Tämä oli erittäin mielenkiintoinen museokäynti, eikä vähiten siksi, että joitakin näistä laitteita näytettiin meille oikeasti toiminnassa. Fiksu mies tuo Nikola Tesla!

251-normal.jpg


Tässä vielä pari kuvaa Belgradista. NATO roiskaisi pari pommia tuhotakseen Jugoslavian puolustusministeriön rakennuksen. Mutta kuinkas kävikään; Hupsista vaan, menikin parikymmentä metriä ohi kohteesta... 

254-normal.jpg


257-normal.jpg


Vielä olisi pari kuvaa tulossa. Seuraavana Sofiasta, vuorilta. Ensimmäisessä kuvassa matkaseurueeni (opas puuttuu), lopuissa vain maisemia. 

007-normal.jpg


008-normal.jpg


029-normal.jpg


030-normal.jpg


033-normal.jpg


Kuten sanottu, Istanbulista minulla ei juurikaan ole kuvia. Mutta olkoon tässä nyt yksi moskeija kuitenkin. 

035-normal.jpg


Norjan kuvia olisi vielä muutama tuolla odottamassa. Näiden kuvien lataaminen tänne vuodatukseen oli kuitenkin niin monen tunnin urakka, että taidan jättää sen jollekin toiselle päivälle.

Toivottavasti joku kuvista miellytti ja nosti pintaan edes hieman matkakuumetta. Matkustaminen on parasta mihin rahansa voi laittaa!


torstai, 23. lokakuu 2014

Sofia, Istanbul sekä Norjan reissu

Joskus matkoilta voi tarttua mukaan myös ei-toivottuja kotiin viemisiä. Näin kävi nyt myös minulle, ensimmäistä kertaa elämässäni. Luultavasti Istanbulista sain matkaani jonkinlaisen vatsatautibakteerin, joten olen nyt viikon verran sairaslomalla. Sehän kuitenkin tarkoittaa sitä, että nyt minulla on vihdoin aikaa jatkaa matkaani täällä virtuaalielämässä, sillä blogini mukaanhan olen vielä Bulgarian Sofiassa.

Matkustin siis kaupunkiin yöjunalla, joten olin perillä joskus kymmenen maissa aamulla. Minulla kesti tunnin verran selvitellä missä olen ja mihin olin menossa sekä ostaa bussilippu seuraavaan kohteeseen. Ajattelin katsella ympärilleni, joten päätin kävellä hostellilleni, vaikka matka kestikin nelisenkymmentä minuuttia. Olin myös aivan kuolemassa nälkään, mutta onneksi olin ostanut illalla paketillisen nakkeja Belgradista, jotka tyytyväisenä työnsin kurkkuuni samalla kun kävelin.

Hostellille laskeuduttuani tutustuin aivan samassa silmänräpäyksessä saksalaiseen poikaan ja kahteen ranskalaiseen tyttöön, joiden kanssa kävinkin hieman pyörimässä illemmalla keskustan kaduilla. He olivat myös suunnitelleet ohjattua päiväretkeä seuraavalle päivälle ja pyysivät minua mukaan. Minä olin jatkamassa kohti Turkkia jo seuraavana iltana, mutta ajattelin että eipä se varmaan haittaisi joskus tehdä jotain ohjattuakin näillä matkoillani. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että Sofian keskusta-alue jäi minulta suurimmilta osin tutkimatta.

Seuraavana päivänä lähdimme sitten kiipeämään vuorelle. Ihan reilusti nostan tässä käden pystyyn ja tunnustan, että reitti oli minulle aivan liian rankka ja selvisin siitä lähinnä tahdonvoimalla. Itse kun en ole mikään urheilijanuorukainen - enkä kyllä muutenkaan enää mikään nuorukainen - niin aiheutti huomattavia vaikeuksia pysyä muiden tahdissa, viisi tuntia ylämäkeen ja reilu kolme tuntia alamäkeen. Kuitenkin, huippu jolle kiipesimme oli 2560 metrin korkeudessa, joten olihan se hieno tunne kun oli itsensä saanut sinne väkisin raahattua. Ei edes häirinnyt se, että pilvisen sään vuoksi en nähnyt huipulta mihinkään suuntaan. Kävimme illalla vielä pizzalla, jonka jälkeen hyppäsin yöbussiin - tai en siis todellakaan hypännyt, vaan kampesin kipeät raajani bussin portaat ylös - ja jatkoin matkaani Turkin Istanbuliin.

Aamulla konkkasin jalat täristen Istanbulin kansainvälisellä bussiasemalla. Rinkka tuntui erittäin painavalta ja asema hyvin sekavalta paikalta. Onneksi minulla oli seuranani eräs australialainen poika, johon olin tutustunut jo pari päivää aiemmin Serbian ja Bulgarian välisessä yöjunassa. Meillä oli sattumalta ollut samanlainen aikataulu, joten päätimme yhdessä etsiä sen tärkeimmän asian mikä jokaisessa kaupungissa pitää joka kerta ensimmäisenä löytää; käteisautomaatin. Pienemmissä kaupungeissa se ei ollut tuottanut minulle ongelmia, mutta tällä kertaa tehtävä tuntui haastavalta. No, mitäpä muuta voi olettaa, jos kaupungissa asuu 15 miljoonaa ihmistä. Se yleensä tarkoittaa myös sitä, että linja-autoasemakin on hieman isompi kuin Tampereella.

Niinhän se on, että kysyvä ei tieltä eksy, joten pian seisoskelimme jo metrossa kohti keskustaa. Samassa kuulinkin jo erään naisen puhuvan suomea. Tietenkin, Turkki on yksi suomalaisten suosikkikohteista. Tämä oli ensimmäinen kerta koko reissussa, kun kuulin äidinkieltäni ja alkoi heti ahdistaa niin paljon, että siirryin hieman kauemmaksi. Minun ja aussipojan tiet erosivat, kun minun oli pakko nousta metron kyydistä jossain kohtaa keskusta-aluetta. Minulla kun ei ollut harmainta aavistusta missä uusi majapaikkani sijaitsi, niin oli pakko keskittyä tutkimaan asiaa kahvikupin äärellä. Kaupunki on niin valtava, ettei sitä pysty käsittämään järjellä. Siksi olen erittäin ylpeä itsestäni, kun löysin tieni perille kohtuullisen helposti käyttäen kahta metroa sekä yhtä ratikkaa, ja käveltyäni noin viisi minuuttia alamäkeen. Tuolla matkalla tosin muutama liira meni hukkaan epäselvien kylttiohjeistusten vuoksi, ja jouduin juoksemaan ratakiskojen ylitse kerran, sillä menin ensin väärälle puolen tietä odottamaan ratikkaani.

Rakas ystäväni Tampereelta saapui Istanbuliin samana iltana. Vietimme yhdessä mahtavan pidennetyn viikonlopun tuossa huikeassa kaupungissa. On vaikeaa selittää sanoin tai kuvin, millainen kaupunki on. Voin vain sanoa, että 15 miljoonaa ihmistä, 8 miljoonaa yksityisautoa, joka puolella moskeijoita sekä järjetön määrä kulkukissoja. Kaupunki on sekoitus Eurooppaa ja Lähi-itää, jokaisen kulman takana olisi jotain mistä ottaa valokuvia. Runsaudenpulan vuoksi en ottanutkaan oikeastaan juuri yhtään valokuvaa, koska siihen hommaan olisi mennyt kaikki aikani. Keskityin nauttimaan kaupungista. Neljä yötä Istanbulissa oli silmänräpäys. Sinne täytyisi mennä vähintään kuukaudeksi, jotta kaupungista saisi jonkinlaisen kokonaiskuvan.

Istanbulista lensin takaisin Helsinkiin. Se oli masentavaa, alakuloista, surullista. Onneksi minulla oli paljon tekemistä, sillä ensin jäin alkoholialan ammattilaisille suunnatuille messuille - FinnBariin - illaksi, ja yön vietin Tampereella. Sen jälkeen nappasin Lera-koiran mukaani ja junailin itseni takaisin Leville. Levillä tekaisin nopeasti lähes 30 tuntia töitä kahden päivän sisään, jonka jälkeen hyppäsimme autoon ja lähdimme pienellä porukalla Norjaan.

Pohjois-Norja yllätti vuonoilla ja vuorillaan. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman kauniita! Viivyimme yhden yön Norjan puolella ja toisena päivänä ajelimme takaisin käsivarren päähän, Kilpisjärvelle. Takaisin Leville saavuimme eilen. Autolla matkaa tuli vajaat 1300 kilometriä, ja pohjoisin kohteemme oli yksi maailman pohjoisimmista kaupungeista, Hammerfest. Mukavan mittainen automatka siis oli se. Tämä oli myös mummokoiralle 13. maa, jossa se on reissun päällä ollut. Kyllä se on sitten varsinainen travelleri!

 

Vielä lopuksi haluaisin palata Itä-Euroopan matkustamiskuluihin, koska se saattaa jotakuta kiinnostaa. Minulla ei ole kuitteja enää tallessa, mutta heitän tässä noin suunnilleen, mitä matkani maksoivat euroina:

Budapest - Novi Sad junalla n. 26€

Novi Sad - Belgrad junalla n. 3€

Belgrad - Sofia yöjunalla n. 26€

Sofia - Istanbul yöbussilla n. 22€

Voi olla, että euron tai kaksi heittää nämä summat johonkin suuntaan, mutta sen voin sanoa, ettei juuri budjettiin tehneet reikiä nämä matkat! Hintataso on muutenkin hyvin alhainen näissä kaikissa maissa, joista Turkki on kallein. Esimerkiksi Serbiassa 1-2 eurolla saa paikallisista kojuista itselleen lounaan. Ravintolassa cappuccinon tai oluen saa myös eurolla.

Eipä mulla nyt tällä kertaa muuta. Moro!

keskiviikko, 8. lokakuu 2014

Novi Sad ja Belgrad

En oikein tiedä mistä lähtisin purkamaan tätä Serbia-kokemustani. Kuvia laitan joskus myöhemmin, koska tuntuu liian haastavalta iltapuuhalta laittaa kamera piuhalla kiinni tähän läppäriini.

Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä minkälaiseen paikkaan olin matkalla, joten Novi Sad yllätti heti positiivisesti viihtyisällä ilmapiirillään. Vietin kaupungissa kaksi yötä, joten minulla oli yksi kokonainen päivä aikaa kierrellä ympäriinsä. Käytin päiväkävelyyn aikaa noin seitsemän tuntia, jonka jälkeen tärkeimmät nähtävyydet olikin koettu. 400 000 asukkaan kaupunki on eläväinen matkailukohde, ja suosittelisin kyllä kaikkia travelleriystäviäni kokemaan itse tuon kaupungin kadut sekä ystävälliset ihmiset. 

Belgrad loksautti leuan auki. Serbian pääkaupungissa asustaa vähän reilu puolitoista miljoonaa ihmistä, ja kaupunki on rakentunut kukkulan rinteelle. En varsinaisesti voi sanoa, että se olisi mikään kaunis, mutta ehkä mielenkiintoisin kaupunki jossa olen koskaan käynyt. Se on myös elämäni ensimmäinen paikka, jossa en löytänyt keskustassa kierreltyäni takaisin hostellille ilman karttaa.

Dormeissa, eli useamman henkilön makuusaleissa yöpymisessä parasta on se, että jokaisessa kohteessa tutustuu uusiin ihmisiin, kunhan vain itse jaksaa olla sosiaalinen. (Välihuomautuksena täytyy sanoa, että australialaisia on joka paikassa! Heillä on selvästi aivan liikaa vapaa-aikaa.) Belgradissa tutustuin tanskalaiseen tyttöön, joka oli jonkun taidekoulun opintomatkalla. Hän oli menossa muutaman koulukaverinsa kanssa syömään ja kutsui minut mukaan johonkin ihme vegaaniravintolaan. Se oli melko hämmentävä alkuilta neljän tanskalaisen taiteilijan kanssa. Tuon jälkeen menimme käymään oluella hostellimme lähellä sijaitsevassa pienessä pubissa. Ilta johti siihen, että kyseisen pubin baarimikko lähti mukaamme vielä jatkamaan iltaa, ja keskusteltuamme mukavia kutsui minut kotiinsa seuraavana päivänä. En tiedä voiko olla hienompaa, kuin turistina päästä lähemmin tutustumaan paikallisten elämään ja istua heidän ruokapöydässään. 

Kokemus oli aikamoinen tajunnanräjäyttäjä, kasvoin ainakin metrin henkisellä tasolla tuon päivän aikana. Mieleen palasi kymmenen vuoden takaiset tapahtumat, kun Jugoslavia hajosi ja itsenäistyvissä maissa käytiin raakoja taisteluita, joissa kidutettiin, raiskattiin ja tapettiin myös valtavasti siviilejä. Edellisenä päivänä olin vieläpä käynyt katsomassa tuhoja, joita NATO oli saanut aikaan roiskaistuaan pommejaan hieman huolimattomasti, tuhoten useita siviilien asuttamia kerrostaloja. On aika sanomattakin selvää, että kymmenen vuoden takaiset asiat eivät ole vielä unohtuneet, eikä maan talous ole vieläkään kunnossa. Kyseinen poika, joka minut luokseen kutsui, oli itse ollut sotilaana tuolloin puolentoista vuoden ajan, nyt elättäen perheen ainoana elossa olevana miehenä äitiään ja siskoaan tekemällä kolmea eri työtä. Siinä oli kuulkaa hippi hiljaa ja kiitollisena ruokapöydän äärellä.

Vuosien takainen propaganda lienee syynä siihen, että suomalaiset eivät ole vielä löytäneet Serbiaa matkailukohteena. Minulle jäi kuitenkin paikallisista ihmisistä todella positiivinen mieli. Maassa on vielä moni asia poissa tolaltaan, mutta se ei näyttäytynyt ainakaan minulle henkilökohtaisella tasolla kaupungin yleisilmeessä eikä myöskään heidän suhtautumisessaan turisteihin. Päinvastoin, oli masentavaa jatkaa matkaa kaikkien mielenkiintoisten päivien jälkeen.

Yöjuna kohti Sofiaa oli kuitenkin taas uusi hauska muisto, joten hyvillä mielin tallustelin aamupäivästä uuteen hostelliini täällä Sofiassa. Jotenkin olen silti aivan raato, joten enpä tänään ole oikein mitään jaksanut tehdä. Huomenna lähden päiväretkelle vuorille, joten eiköhän tästä nukkumaan jo jouda. Moikkuli!

  • Viimeisimmät artikkelit

  • Blogi-arkisto

  • Kuvia