European Bartender Schoolin, Barcelonan osaston lokakuun ryhmä kokoontui tänään ensimmäistä kertaa.

Jännitti. Ensin jännitti metrolla kulkeminen, sitten jännitti koulun löytäminen. Hetken päästä jännitti hissillä ylös meneminen. Eniten kuitenkin jännitti perinteisellä tutustumiskierroksella itsensä esitteleminen.

Pääsin heti ensimmäisenä päivänä harjoittelemaan free pouria, eli vapaakaatoa. Huomasin olevani siinä aika huono. Eipä sinänsä ihme, kun Suomessa kyseinen viinankaatotekniikka on täysin laiton. Harjoituksen puutettahan se siis vain on ja olisinkin voinut jäädä sinne koko loppupäiväksi kaatamaan vettä viinapullosta lasiin ja laskemaan päässäni yks-kaks-kol-nel.

Kotitehtäväksi tuli 40 sivua englanninkielisen tekstin pänttäämistä. Ei se ollut mikään ongelma, lukaisin sen läpi. Sen jälkeen tajusin, että minun täytyy kyetä vastaamaan huomisissa pistokokeissa kysymyksiin englanniksi (meillä tentataan kirjallisesti kotitehtävät joka päivä). Siksipä olen tässä nyt sitten opiskellut pitkästä aikaa englantia. Tiedättekö sen, kun asiayhteyksistä pystyy aina ymmärtämään tekstin sisällön, mutta sitten sellainen hienojen sanojen tuottaminen paperille omalla kynällä onkin jotenkin vaikeaa? No, vaikkette tietäisikään, niin minulla on sellainen ongelma. Siksi olen opetellut tänään kirjoittamaan esimerkiksi sellaisia sanoja, kuin "accuracy", "transparent" ja "effectivity".

Olen lisäksi oppinut espanjaksi ainakin sanat kananmuna ja työvoimatoimisto.

Tämä taitaa olla nyt sitten sellainen kielikylpy.

Kyllä se tästä lähtee, huomenna ei enää jännitä. Buenas noches!