Toissayön nukuimme Pilsensee-järven rannalla, noin 30 kilometriä Münchenistä länteen. Eilen aamulla Merja tiputti minut lähimmälle paikallisjuna-asemalle jatkaen matkaansa kohti pohjoista, kun minä taas astelin pala kurkussa kohti s-bahn -junan lipunmyyntiä. Sain leimattavan lipun, sekä päätepysäkkiä ihmetellessäni myös juna-aikataulut käteeni. Junan saapuessa tassuttelimme Leran kanssa hieman ujostellen sisään ja lähes saman tien minulle valkeni, ettei missään ollut sellaista konetta, jossa olisin voinut leimata lippuni. Änkytin sitten jollekin keski-ikäiselle herralle, että missä ihmeessä tuo minun lärpäkkeeni oikein leimataan. Ystävällinen mies totesi, että ulkona olisi ollut joku tolppa, jossa toimitus tulisi suorittaa. Nyt leimaaminen oli myöhäistä, ja raaputtelin siinä kysymysmerkkinä päätäni. Miehellä oli kuitenkin tarjota minulle idea saman tien: Hän otti lippuni ja seuraavalla pysäkillä juoksi - siis oikeasti juoksi, tuo vanhempi herrasmies - sellaiselle tolpalle ja leimasi lippuni sillä aikaa, kun minä ja mummokoira seisoimme oven välissä, jotta hän pääsisi takaisin junaan. Eihän siinä auttanut kuin kiitellä vuolaasti! Hieman tuli absurdi olo, että voikohan tämä elämäni olla tottakaan vai elänkö jossain sarjakuvassa.

On aivan mahtavaa huomata kerta kerran jälkeen, että ihania ja ystävällisiä ihmisiä on maailma pullollaan. Pääsin turvallisesti Müncheniin ja vietän nyt toista iltaani tällaisessa yhden tähden hotellissa. Huomenna on pitkä päivä edessä, junamatka Pariisin kautta Barcelonaan alkaa kuuden jälkeen aamulla. Hyvää yötä siis, ja muistakaa olla mukavia myös tuntemattomille!