En oikein tiedä mistä lähtisin purkamaan tätä Serbia-kokemustani. Kuvia laitan joskus myöhemmin, koska tuntuu liian haastavalta iltapuuhalta laittaa kamera piuhalla kiinni tähän läppäriini.

Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä minkälaiseen paikkaan olin matkalla, joten Novi Sad yllätti heti positiivisesti viihtyisällä ilmapiirillään. Vietin kaupungissa kaksi yötä, joten minulla oli yksi kokonainen päivä aikaa kierrellä ympäriinsä. Käytin päiväkävelyyn aikaa noin seitsemän tuntia, jonka jälkeen tärkeimmät nähtävyydet olikin koettu. 400 000 asukkaan kaupunki on eläväinen matkailukohde, ja suosittelisin kyllä kaikkia travelleriystäviäni kokemaan itse tuon kaupungin kadut sekä ystävälliset ihmiset. 

Belgrad loksautti leuan auki. Serbian pääkaupungissa asustaa vähän reilu puolitoista miljoonaa ihmistä, ja kaupunki on rakentunut kukkulan rinteelle. En varsinaisesti voi sanoa, että se olisi mikään kaunis, mutta ehkä mielenkiintoisin kaupunki jossa olen koskaan käynyt. Se on myös elämäni ensimmäinen paikka, jossa en löytänyt keskustassa kierreltyäni takaisin hostellille ilman karttaa.

Dormeissa, eli useamman henkilön makuusaleissa yöpymisessä parasta on se, että jokaisessa kohteessa tutustuu uusiin ihmisiin, kunhan vain itse jaksaa olla sosiaalinen. (Välihuomautuksena täytyy sanoa, että australialaisia on joka paikassa! Heillä on selvästi aivan liikaa vapaa-aikaa.) Belgradissa tutustuin tanskalaiseen tyttöön, joka oli jonkun taidekoulun opintomatkalla. Hän oli menossa muutaman koulukaverinsa kanssa syömään ja kutsui minut mukaan johonkin ihme vegaaniravintolaan. Se oli melko hämmentävä alkuilta neljän tanskalaisen taiteilijan kanssa. Tuon jälkeen menimme käymään oluella hostellimme lähellä sijaitsevassa pienessä pubissa. Ilta johti siihen, että kyseisen pubin baarimikko lähti mukaamme vielä jatkamaan iltaa, ja keskusteltuamme mukavia kutsui minut kotiinsa seuraavana päivänä. En tiedä voiko olla hienompaa, kuin turistina päästä lähemmin tutustumaan paikallisten elämään ja istua heidän ruokapöydässään. 

Kokemus oli aikamoinen tajunnanräjäyttäjä, kasvoin ainakin metrin henkisellä tasolla tuon päivän aikana. Mieleen palasi kymmenen vuoden takaiset tapahtumat, kun Jugoslavia hajosi ja itsenäistyvissä maissa käytiin raakoja taisteluita, joissa kidutettiin, raiskattiin ja tapettiin myös valtavasti siviilejä. Edellisenä päivänä olin vieläpä käynyt katsomassa tuhoja, joita NATO oli saanut aikaan roiskaistuaan pommejaan hieman huolimattomasti, tuhoten useita siviilien asuttamia kerrostaloja. On aika sanomattakin selvää, että kymmenen vuoden takaiset asiat eivät ole vielä unohtuneet, eikä maan talous ole vieläkään kunnossa. Kyseinen poika, joka minut luokseen kutsui, oli itse ollut sotilaana tuolloin puolentoista vuoden ajan, nyt elättäen perheen ainoana elossa olevana miehenä äitiään ja siskoaan tekemällä kolmea eri työtä. Siinä oli kuulkaa hippi hiljaa ja kiitollisena ruokapöydän äärellä.

Vuosien takainen propaganda lienee syynä siihen, että suomalaiset eivät ole vielä löytäneet Serbiaa matkailukohteena. Minulle jäi kuitenkin paikallisista ihmisistä todella positiivinen mieli. Maassa on vielä moni asia poissa tolaltaan, mutta se ei näyttäytynyt ainakaan minulle henkilökohtaisella tasolla kaupungin yleisilmeessä eikä myöskään heidän suhtautumisessaan turisteihin. Päinvastoin, oli masentavaa jatkaa matkaa kaikkien mielenkiintoisten päivien jälkeen.

Yöjuna kohti Sofiaa oli kuitenkin taas uusi hauska muisto, joten hyvillä mielin tallustelin aamupäivästä uuteen hostelliini täällä Sofiassa. Jotenkin olen silti aivan raato, joten enpä tänään ole oikein mitään jaksanut tehdä. Huomenna lähden päiväretkelle vuorille, joten eiköhän tästä nukkumaan jo jouda. Moikkuli!