Joskus matkoilta voi tarttua mukaan myös ei-toivottuja kotiin viemisiä. Näin kävi nyt myös minulle, ensimmäistä kertaa elämässäni. Luultavasti Istanbulista sain matkaani jonkinlaisen vatsatautibakteerin, joten olen nyt viikon verran sairaslomalla. Sehän kuitenkin tarkoittaa sitä, että nyt minulla on vihdoin aikaa jatkaa matkaani täällä virtuaalielämässä, sillä blogini mukaanhan olen vielä Bulgarian Sofiassa.

Matkustin siis kaupunkiin yöjunalla, joten olin perillä joskus kymmenen maissa aamulla. Minulla kesti tunnin verran selvitellä missä olen ja mihin olin menossa sekä ostaa bussilippu seuraavaan kohteeseen. Ajattelin katsella ympärilleni, joten päätin kävellä hostellilleni, vaikka matka kestikin nelisenkymmentä minuuttia. Olin myös aivan kuolemassa nälkään, mutta onneksi olin ostanut illalla paketillisen nakkeja Belgradista, jotka tyytyväisenä työnsin kurkkuuni samalla kun kävelin.

Hostellille laskeuduttuani tutustuin aivan samassa silmänräpäyksessä saksalaiseen poikaan ja kahteen ranskalaiseen tyttöön, joiden kanssa kävinkin hieman pyörimässä illemmalla keskustan kaduilla. He olivat myös suunnitelleet ohjattua päiväretkeä seuraavalle päivälle ja pyysivät minua mukaan. Minä olin jatkamassa kohti Turkkia jo seuraavana iltana, mutta ajattelin että eipä se varmaan haittaisi joskus tehdä jotain ohjattuakin näillä matkoillani. Tämä kuitenkin tarkoitti sitä, että Sofian keskusta-alue jäi minulta suurimmilta osin tutkimatta.

Seuraavana päivänä lähdimme sitten kiipeämään vuorelle. Ihan reilusti nostan tässä käden pystyyn ja tunnustan, että reitti oli minulle aivan liian rankka ja selvisin siitä lähinnä tahdonvoimalla. Itse kun en ole mikään urheilijanuorukainen - enkä kyllä muutenkaan enää mikään nuorukainen - niin aiheutti huomattavia vaikeuksia pysyä muiden tahdissa, viisi tuntia ylämäkeen ja reilu kolme tuntia alamäkeen. Kuitenkin, huippu jolle kiipesimme oli 2560 metrin korkeudessa, joten olihan se hieno tunne kun oli itsensä saanut sinne väkisin raahattua. Ei edes häirinnyt se, että pilvisen sään vuoksi en nähnyt huipulta mihinkään suuntaan. Kävimme illalla vielä pizzalla, jonka jälkeen hyppäsin yöbussiin - tai en siis todellakaan hypännyt, vaan kampesin kipeät raajani bussin portaat ylös - ja jatkoin matkaani Turkin Istanbuliin.

Aamulla konkkasin jalat täristen Istanbulin kansainvälisellä bussiasemalla. Rinkka tuntui erittäin painavalta ja asema hyvin sekavalta paikalta. Onneksi minulla oli seuranani eräs australialainen poika, johon olin tutustunut jo pari päivää aiemmin Serbian ja Bulgarian välisessä yöjunassa. Meillä oli sattumalta ollut samanlainen aikataulu, joten päätimme yhdessä etsiä sen tärkeimmän asian mikä jokaisessa kaupungissa pitää joka kerta ensimmäisenä löytää; käteisautomaatin. Pienemmissä kaupungeissa se ei ollut tuottanut minulle ongelmia, mutta tällä kertaa tehtävä tuntui haastavalta. No, mitäpä muuta voi olettaa, jos kaupungissa asuu 15 miljoonaa ihmistä. Se yleensä tarkoittaa myös sitä, että linja-autoasemakin on hieman isompi kuin Tampereella.

Niinhän se on, että kysyvä ei tieltä eksy, joten pian seisoskelimme jo metrossa kohti keskustaa. Samassa kuulinkin jo erään naisen puhuvan suomea. Tietenkin, Turkki on yksi suomalaisten suosikkikohteista. Tämä oli ensimmäinen kerta koko reissussa, kun kuulin äidinkieltäni ja alkoi heti ahdistaa niin paljon, että siirryin hieman kauemmaksi. Minun ja aussipojan tiet erosivat, kun minun oli pakko nousta metron kyydistä jossain kohtaa keskusta-aluetta. Minulla kun ei ollut harmainta aavistusta missä uusi majapaikkani sijaitsi, niin oli pakko keskittyä tutkimaan asiaa kahvikupin äärellä. Kaupunki on niin valtava, ettei sitä pysty käsittämään järjellä. Siksi olen erittäin ylpeä itsestäni, kun löysin tieni perille kohtuullisen helposti käyttäen kahta metroa sekä yhtä ratikkaa, ja käveltyäni noin viisi minuuttia alamäkeen. Tuolla matkalla tosin muutama liira meni hukkaan epäselvien kylttiohjeistusten vuoksi, ja jouduin juoksemaan ratakiskojen ylitse kerran, sillä menin ensin väärälle puolen tietä odottamaan ratikkaani.

Rakas ystäväni Tampereelta saapui Istanbuliin samana iltana. Vietimme yhdessä mahtavan pidennetyn viikonlopun tuossa huikeassa kaupungissa. On vaikeaa selittää sanoin tai kuvin, millainen kaupunki on. Voin vain sanoa, että 15 miljoonaa ihmistä, 8 miljoonaa yksityisautoa, joka puolella moskeijoita sekä järjetön määrä kulkukissoja. Kaupunki on sekoitus Eurooppaa ja Lähi-itää, jokaisen kulman takana olisi jotain mistä ottaa valokuvia. Runsaudenpulan vuoksi en ottanutkaan oikeastaan juuri yhtään valokuvaa, koska siihen hommaan olisi mennyt kaikki aikani. Keskityin nauttimaan kaupungista. Neljä yötä Istanbulissa oli silmänräpäys. Sinne täytyisi mennä vähintään kuukaudeksi, jotta kaupungista saisi jonkinlaisen kokonaiskuvan.

Istanbulista lensin takaisin Helsinkiin. Se oli masentavaa, alakuloista, surullista. Onneksi minulla oli paljon tekemistä, sillä ensin jäin alkoholialan ammattilaisille suunnatuille messuille - FinnBariin - illaksi, ja yön vietin Tampereella. Sen jälkeen nappasin Lera-koiran mukaani ja junailin itseni takaisin Leville. Levillä tekaisin nopeasti lähes 30 tuntia töitä kahden päivän sisään, jonka jälkeen hyppäsimme autoon ja lähdimme pienellä porukalla Norjaan.

Pohjois-Norja yllätti vuonoilla ja vuorillaan. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman kauniita! Viivyimme yhden yön Norjan puolella ja toisena päivänä ajelimme takaisin käsivarren päähän, Kilpisjärvelle. Takaisin Leville saavuimme eilen. Autolla matkaa tuli vajaat 1300 kilometriä, ja pohjoisin kohteemme oli yksi maailman pohjoisimmista kaupungeista, Hammerfest. Mukavan mittainen automatka siis oli se. Tämä oli myös mummokoiralle 13. maa, jossa se on reissun päällä ollut. Kyllä se on sitten varsinainen travelleri!

 

Vielä lopuksi haluaisin palata Itä-Euroopan matkustamiskuluihin, koska se saattaa jotakuta kiinnostaa. Minulla ei ole kuitteja enää tallessa, mutta heitän tässä noin suunnilleen, mitä matkani maksoivat euroina:

Budapest - Novi Sad junalla n. 26€

Novi Sad - Belgrad junalla n. 3€

Belgrad - Sofia yöjunalla n. 26€

Sofia - Istanbul yöbussilla n. 22€

Voi olla, että euron tai kaksi heittää nämä summat johonkin suuntaan, mutta sen voin sanoa, ettei juuri budjettiin tehneet reikiä nämä matkat! Hintataso on muutenkin hyvin alhainen näissä kaikissa maissa, joista Turkki on kallein. Esimerkiksi Serbiassa 1-2 eurolla saa paikallisista kojuista itselleen lounaan. Ravintolassa cappuccinon tai oluen saa myös eurolla.

Eipä mulla nyt tällä kertaa muuta. Moro!