Heippulihei! Tässähän täytyy taas hieman kirjoitella, ettei aivan kokonaan pääse unohtumaan mitä on tullut tehtyä. En ole nyt ehtinyt siirrellä mitään kuvia kamerasta koneelle, joten tiedossa on tällä kertaa vain tylsää leipätekstiä.

Budapestissä vierähti mukavasti muutama päivä. Turistikierrosta seuraavana kahtena päivänä pyörimme vielä Pestin puolella ja kävimme myös luonnollisesti Szechenyin kylpylässä, Unkari kun on kuuluisa kylpylöistään ja kyseinen paikka on Budapestin vanhin. Mukavan oloinen kaupunkihan tuo vaikutti olevan, ja myös suurempi kuin olin alun perin kuvitellut. Onnistuimme kävelemään harhaan määränpäistämme useita kertoja. Pullukoille teki kyllä hyvää hieman jaloitella vaihteeksi.

Sunnuntaina lähdimme ajelemaan kohti Kroatiaa. Sade yllätti meidät jälleen kesken matkan. Tai ei kyllä varsinaisesti yllättänyt. Alkoi jo tuntua, että yllämme leijui jatkuvasti sadepilviä. Etenimme nelisensataa kilometriä, kunnes saavuimme Duga Resa-nimiseen kylään. Siellä painelimme leirintäalueelle nimeltä Slapic. Paikka vaikutti oikein mukavalta. Ainoa negatiivinen puoli oli, että ympäröivien kukkuloiden puista nouseva vesihöyry ja rankkasade olivat yhdistelmä, jonka vuoksi emme pystyneet kasaamaan telttaa ollenkaan. Maaperä oli kosteuden vuoksi niin liejuista, että päätimme nukkua koko porukka autossa. Pelattuamme hieman ihmis-koira-rinkka -tetristä, mahduimmekin yllättävän hyvin pikku Mazdaamme. Onnistuimme jopa pelaamaan muutaman erän korttia Peto-koiran kuljetuslaatikon päällä. Se oli kyllä melko extremeä, elämysmatkamme tähän mennessä oudoimpia hetkiä.

Seuraavana päivänä saavuimme vihdoin Splitiin, jossa olemme vielä tälläkin hetkellä. Kaupunki tulee olemaan eteläisin kohteemme koko reissulla ja viivymme täällä sunnuntaihin saakka. Vihdoinkin pilvet ovat väistyneet ja lämpöäkin riittää vielä mukavasti, vaikkakin olemme saaneet jo osamme Bora-tuulesta, joka puhaltaa syksyisin vuorilta. Minulla on edelliseltä Splitin reissultani tuttuja täällä, ja asustamme siis paikallisten ihmisten kotona. Mahtavaa on tavata heitä uudestaan, ja uusiakin kavereita olen jo saanut. En ole nähnyt mummokoiraa moneen viikkoon näin rentoutuneena; se on kovin onnellinen, kun asunnossa oleilee jatkuvasti eläväisiä ihmisiä.

Tässäpä pieni raportti. Jatkoa seurannee viimeistään ensi viikolla, kun siirrymme kohti Sloveniaa, Itävaltaa ja Saksaa. Niin ja ensi viikon lopulla minun täytyisi sitten olla jo siellä Barcelonassakin. Uskomatonta kuinka nopeasti tämä aika kuluu! Palaillaan!